Esihenkilön on hyvä oppia tunnistamaan ihmisten erilaisuutta

Työyhteisöissä on aina erilaisia persoonallisuuksia. Tämä on hyvä asia ja tuo monia mahdollisuuksia, mutta samalla myös haastaa vuorovaikutuksessa ja johtamisessa. Muuttunut työelämä edellyttää yhä asiantuntijamaisempaa, verkostoituneempaa ja tiimityöskentelyyn perustuvampaa työotetta, joka vastaavasti asettaa yhä enemmän odotuksia työntekijän joustavuudelle, yhteistyökyvylle ja vuorovaikutustaidoille. Johtamisen näkökulmasta muuttuneessa työelämässä tarvitaan taitoa johtaa erilaisuutta: Kuinka esihenkilönä tunnistaa erilaisuutta ja johtaa jokaista yksilöllisellä tavalla? Miten huomioida erilaiset persoonallisuudet johtamisessa niin, että jokaisen vahvuudet saataisiin esiin ja myös ristiriitatilanteista päästäisiin joustavasti eteenpäin?

Esihenkilön on siis hyvä oppia tunnistamaan ihmisten erilaisuus. Persoonallisuus on jokaisella yksilöllinen, ja juuri se tekee jokaisesta ihmisestä ainutlaatuisen. Ihmiset näkevät ja tulkitsevat tapahtumia luontaisesti omista lähtökohdistaan, arvoistaan ja tunteistaan käsin, joten erittäin harvoin työyhteisön jäsenet kokevat ja näkevät jonkun asian tismalleen samoin.  Ihminen on myös moniulotteinen kokonaisuus, ja hankalatkaan persoonallisuuden piirteet tai käyttäytymistavat eivät tee työntekijästä välttämättä muita heikompaa.

Persoonallisuus vaikuttaa käyttäytymiseemme

Kuhunkin persoonallisuustyyppiin liittyy sille ominaista käyttäytymistä, sillä persoonallisuus muovaa ajatuksiamme, arvojamme ja uskomuksiamme. Persoonallisuus vaikuttaa oleellisesti siihen, miten näemme itsemme ja minkälaisen kuvan annamme itsestämme muille. Persoonallisuus kehittyy ajan myötä, etenkin lapsuuden ja nuoruusiän aikana. Tämän jälkeen persoonallisuuspiirteet vakautuvat ja säilyvät useimmiten hyvin pysyvinä läpi elämän.

Tietyt persoonallisuuden piirteet voivat vaikeuttaa toimintaamme työyhteisössä, mikäli ne ovat ajan kuluessa muovautuneet hyvin joustamattomiksi ja tiukoiksi. Ei siis ole ihme, että työyhteisö reagoi usein voimakkaasti niihin henkilöihin, jotka esimerkiksi eivät sitoudu yhteisiin pelisääntöihin tai joiden kanssa tavanomainen vuorovaikutus ei ole mahdollista.  Usein henkilö itse ei kuitenkaan näitä persoonallisuutensa joustamattomia ja tiukkoja piirteitä havaitse, ovathan ne luontainen osa hänen omaa toimintaansa.

Persoonallisuuksien luokittelut ymmärryksen lisääjinä ja vaaratekijänä

Välttyäkseen virhearvioinneilta ja pitääkseen oman päänsä kylmänä erilaisissa tilanteissa, esihenkilön on hyvä tunnistaa myös yleisimpiä persoonallisuuteen liittyviä luokitteluja ja niihin liittyviä mahdollisia häiriötiloja. Virallisesti termillä persoonallisuushäiriö viitataan lääketieteellisen diagnoosin saaneeseen henkilöön, mutta arkikielessä sillä viitataan usein myös henkilöihin, joilla on haluttomuutta ottaa toisia ihmisiä huomioon. Kyseessä voivat olla siis ne työyhteisön jäsenet, jotka tavoittelevat omaa etua muiden kustannuksella, sosiaalisista pelisäännöistä piittaamatta.  

Tärkeää on muistaa, että raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Myös useimmilla psyykkisesti terveillä ihmisillä ilmenee esimerkiksi stressitilanteissa eri persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea tai käyttäytyä. Ihmisten luokitteleminen erilaisiin persoonallisuustyyppeihin on hyvä apukeino työyhteisön jäsenten ymmärtämiseen, mutta vaarallista, mikäli sitä kautta syyllistyy ihmisten leimaamiseen. 

Vaikka ihmisen persoonallisuus on pysyvä, kykenee terve ihminen kuitenkin säätelemään ja muokkaamaan käyttäytymistään erilaisten tilanteiden vaatimalla tavalla. Lisäksi on tärkeää muistaa, että kaikissa persoonallisuuksissa ja käyttäytymismalleissa on etunsa ja haittansa.

Teksti:

Minna Kalliomäki, Työhyvinvoinnin asiantuntija SAMK, Työnohjaaja

Jonna Koivisto, Johtamisen ja esihenkilötyön lehtori SAMK, Business Coach

Blogitekstin laatimisessa käytetty inspiraationa seuraavia lähteitä

Järvinen, P. (2012). Esimiestyön vaikeus ja viisaus. Sanoma Pro.

Kets de Vries, M. F. R. & Liljamo, R. (2007). Johtaja terapeutin sohvalla: Lisää tunneälyä organisaatioon. Edita.

Kilpinen, P. (2017). Inspiroitunut: Miten johtaa ja menestyä muuttuvassa työelämässä? Docendo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *